Siviilivihkiminen ulkona

*Postaus sisältää mainoslinkkejä Venuu.fi-sivustolle*

Siviilivihkiminen ulkona häävieraiden ympäröimänä on näyttävä tilaisuus. Vihkipaikan koristeluissa voi käyttää mielikuvistusta, mutta monesti myös pelkkä maisema riittää luomaan kauniin miljöön vihkitilaisuudelle. Olemme kuvanneet vihkimisiä kirkkojen lisäksi monenlaisissa ympäristöissä, tässä niistä muutamia. Postauksesta löytyy kuvia ulkovihkimisistä Suomenlinnan Tenalji von Fersenin viereisessä puutarhassa, Otaniemessä rantakalliolla, Kiialan kartanon puistossa, Kytäjän Juhlatilan pihalla, Tallinnan Glehnin linnan pihapiirin rauniorakennelmassa, Willa Smedsin pihalla, Helsingin Soutustadionilla ja kesämökillä järven rannalla.

Ulkovihkimisen suunnittelussa voi miettiä, minkä tyylisen paikan tilaisuudelle haluaa. Vihkipaikan on hyvä sijaita lähellä itse hääjuhlapaikkaa, jos vieraat siirtyvät paikasta toiseen jalan. Tosin miksei ulkovihkiminen voisi sijaita autokyydin päässä juhlapaikasta; onhan monesti kirkkovihkiminenkin kilometrien päässä juhlatilasta? Suomen vaihtelevat säät kannattaa ottaa huomioon ulkovihkimistä suunnitellessa ja miettiä valmiiksi sateen varalle plan b, esimerkiksi katos tai sisätila juhlapaikalla.

Ulkovihkimisen koristeluissa voi käyttää esimerkiksi vihkikaarta, lyhtyjä, kukkia ja mattoja. “Käytävä”, jota pitkin hääpari poistuu vihkialueelta on hyvä rajata erilliseksi, jotta juhlavieraat asettuvat käytävän molemmin puolin. Näin varmistetaan, että valokuvia saadaan otettua myös kauempaa hääparin takaa, kun keskelle on jätetty avointa tilaa. Siviilivihkiminen on usein kohtalaisen lyhyt ja mukavana lisänä ohjelmaan voi esimerkiksi olla musiikkiesitykset tai runonlausunta. Monet hääparit ovat myös lukeneet valat toisilleen.

SUOMENLINNA
Syyskuun ensimmäisen päivän häitä vietettiin Suomenlinnan Tenalji von Fersenissä. Siviilivihkiminen tapahtui juhlatilan viereisessä puutarhassa. Vihkipaikka on piilossa Suomenlinnan kävijöiltä ja turisteilta, koska puutarha sijaitsee aidatulla alueella pensaiden ja puiden suojassa. Koristeena vihkipaikalla oli ympyränmuotoinen vihkikaari.

siviilivihkiminen ulkona suomenlinnassahäät suomenlinnassa vihkiminenvihkiminen ulkona suomenlinnasiviilivihkiminen juhlapaikan pihallasuomenlinna wedding ceremonyvihkiminen ulkona pihallavihkiminen ulkona suomenlinna

OTANIEMI, MEREN RANTA
Lokakuinen Espoon Otaniemen rantakallio ja vain hääparin äidit yleisönä, tämä tunteikas korona-ajan siviilivihkiminen oli mieleenpainuva. Vihkipaikalla ei ollut erillisiä koristeluita ja kaislikko sekä rantakallio olivat itsessään kaunis tausta seremonialle.

vihkiminen rantakalliollaotaniemi häätsiviilivihkiminen ulkonasiviilivihkiminen_otaniemi-8vihkiminen espoovihkiminen meren rannallasiviilivihkiminen ulkonavihkiminen meren rannallahäät meren rannallaotaniemi vihkiminen

KIIALAN KARTANO
Elokuisia kesähäitä juhlittiin Porvoossa Kiialan kartanossa. Vuonna 1796 valmistuneen päärakennuksen piha on näyttävä ympäristö vihkitilaisuudelle. Kiialan kartanon puistoon oli pystytetty vihkikaaria ja niiden luona tunnelmaa loivat lyhdyt sekä kukkakaari.

kiialan kartano häätulkovihkiminen porvoo häätkiialan_kartano_haat-2vihkikaari häätporvoo häät kiialasiviilivihkiminen juhlapaikan pihallaporvoo vihkiminen siviilikiialan kartano häät porvoo

KYTÄJÄN JUHLATILA
Jannin ja Mikan boheemeja syyshäitä vietettiin Kytäjän Juhlatilalla Hyvinkäällä. Häät alkoivat siviilivihkimisellä juhlatilan pihapiirissä maalaismaisemassa. Hääparin takana oli kaunis makrame-koriste ja keskikäytävällä erilaisia mattoja. Vihkialuetta koristivat myös maassa olevat lyhdyt.

boheemit häätkytajan_juhlatila_haat-5boheemit_haat-1boheemit_haat_vihkiminen-5vihkiminen_pihalla-3vihkiminen_pihalla-1hyvinkaa_haat_kytaja-1hyvinkaa_haat_kytaja-2hyvinkaa_haat_kytaja-3hyvinkaa_haat_kytaja-6

GLEHNIN LINNA
Anastasian ja Rikun häitä juhlittiin Tallinnassa Glehnin linnassa. Linnan pihapiirissä sijaitseva rauniomainen rakennelma toimi vihkiseremonian näyttömänä. Juhlavieraat olivat asettuneet rakennelman eri kerroksiin ja ylätasanteella puhallinsoittimet säestivät tulo- ja menomusiikin.

glehn_castle_wedding-1haat_tallinna_glehnin_linna-1 haat_tallinna_glehnin_linna-2haat_tallinna_glehnin_linna-4 haat_tallinna_glehnin_linna-5 glehn_castle_wedding_tallinn-2 glehn_castle_wedding_tallinn-3tallinn_wedding-1glehn_castle_wedding_tallinn-5 glehn_castle_wedding_tallinn-6

WILLA SMEDS
Nadja ja Aleksi vihittiin juhlapaikkansa, Willa Smedsin pihalla Vantaalla. Vanhan aittarakennuksen eteen oli aseteltu näyttävä vihkipaikka sekä tuolit hääjuhlavieraille. Taustana vihkiseremonialle toimivat vanhat rakennukset ja maalaismaisema.

siviilivihkiminen_ulkona-2siviilivihkiminen_ulkona-4siviilivihkiminen_ulkona-3siviilivihkiminen_ulkona-6 willa_smeds_haat-2 willa_smeds_haat-3

SOUTUSTADION
Pilvin ja Santerin häitä juhlittiin elokuun lopussa Helsingin Soutupaviljongissa. Siviilivihkiminen tapahtui näyttävissä puitteissa viereisellä Soutustadionilla. Päivä oli tuulinen ja tummat pilvet meren yllä loivat upean taustan vihkiseremonialle.

vihkiminen_meren_rannalla-1 vihkiminen_meren_rannalla-3haakuvaus_soutupaviljonki-1soutupaviljonki_haat-1haakuvaus_soutupaviljonki-3haakuvaus_soutupaviljonki-2

KESÄMÖKKI, JÄRVEN RANTA
Helena ja Mikko vihittiin kesämökin rannassa järvimaisemassa. Päivä oli tuulinen ja järvi lainehti dramaattisesti. Siviilivihkimisessä paikalla oli parikymmentä läheistä sukulaista ja ystävää. Hääjuhlia vietettiin Saarikylien Nuorisoseurantalo Kumpulassa, jonne saapui isompi juhlavierasjoukko.

vihkiminen_jarven_rannalla-1 vihkiminen_jarven_rannalla-3vihkiminen_jarven_rannalla-4 siviilivihkiminen_juhlapaikalla-3vihkiminen_jarven_rannalla-5 siviilivihkiminen_juhlapaikalla-1 siviilivihkiminen_juhlapaikalla-5©Täydenkuun Kuva

Koko päivän häätarinoita blogissamme:
Heidi + Tuomo (juhlateltta pihalla)
Anniina + Nedin (Bosnia-Hertsegovina)
Emmi + Juho (Wanha Kasino, Savonlinna)
Saara + Kim (Agroksenmäen holvikellari, Helsinki)

Pinja + Tero (Pukkilan Kartano, Salo)
Linda + Matti (Uunisaari, Helsinki)
Ida + Eero (Sotku, Mikkeli)

Kaisa + Jouni (Wanha Bäckby, Vantaa)
Hanna + Joonas (Mathildedal, Salo)
Helena + Axel (Lonnan saari, Helsinki)

Laura + Olli (Suomenlinna, Helsinki)
Maaria + Aapo (Villa Hvittorp, Kirkkonummi)

BLOGIN ETUSIVULLE

venuu